Arvoisat lukijani

Tietoja minusta

Oma valokuva
Hei! Minä olen 01 syntynyt tyttö Helsingistä ja teen blogipostauksia blogiini pullip-perheen nukeistani. Instagramissa @pullip_paivani

torstai 20. lokakuuta 2016

Pitkästä aikaa!

Moi. En ole postannut pitkään aikaan, koska yhdeksännen kouluvuoteni alettua en ole kauheasti ehtinyt kuvailemaan ja jos olen ehtinyt, niin kuvat eivät ole olleet mielestäni hyviä. Syksy on täällä ja olin ystäväni (instagram @pullipdays) kanssa kuvaamassa 18.10, eli tiistaina.

Sain Roxyn seisomaan kahden kuvan ajaksi ja olin onnessani










John <3



Myös Sahara nauttii syksyisestä auringosta

Judith kotiutui luokseni hieman yli vuosi sitten, 13.10.2015











Emily oli iloinen nähdessään parhaan ystävänsä Luna Rosan


Simon oli iloinen käydessään kunnolla ulkona ensimmäistä kertaa n. puoleen vuoteen.










Rakkautta <3







Siinä ovat kaikki paikalla olleet nuket



Reppuselkään <3

Nämä kaksi ovat nyt myös parhaat kaverukset, eli Iris ja Judith.




Luna Rosa ja George <3

Joistakin kuvista hämärämpiä versioita:










Heips ja ensikertaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.