Arvoisat lukijani

Tietoja minusta

Oma kuva
Hei! Minä olen 01 syntynyt tyttö Helsingistä ja teen blogipostauksia blogiini pullip-perheen nukeistani. Instagramissa @pullip_paivani

perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulu- ja lumikuvia

Moi.
Siitä on taas vähän aikaa, kun postasin viimeksi. Nämä kuvat ovat otettu uudella (syyskuussa saatu, joten ei niin uusi) puhelimellani, joten uudelta laitteelta kuvien siirtäminen oli haastavaa, mutta loppujen lopuksi sekin onnistui. Kuvien laatuun olen kyllä itse tyytyväinen, toivottavasti tekin pidätte.

Hyvää joulua! (vaikka vähän myöhässä)









Lumikuvia:
Roxy




Emily








Sahara






Judith
 






Lumisotaa:















Olen saanut paljon uutta intoa nukkeiluun ja kuvatarinan jatkamiseen, joten seuraavassa postauksessa saattaa hyvinkin olla seuraava osa kuvatarinaa.

Heips!

torstai 20. lokakuuta 2016

Pitkästä aikaa!

Moi. En ole postannut pitkään aikaan, koska yhdeksännen kouluvuoteni alettua en ole kauheasti ehtinyt kuvailemaan ja jos olen ehtinyt, niin kuvat eivät ole olleet mielestäni hyviä. Syksy on täällä ja olin ystäväni (instagram @pullipdays) kanssa kuvaamassa 18.10, eli tiistaina.

Sain Roxyn seisomaan kahden kuvan ajaksi ja olin onnessani










John <3



Myös Sahara nauttii syksyisestä auringosta

Judith kotiutui luokseni hieman yli vuosi sitten, 13.10.2015











Emily oli iloinen nähdessään parhaan ystävänsä Luna Rosan


Simon oli iloinen käydessään kunnolla ulkona ensimmäistä kertaa n. puoleen vuoteen.










Rakkautta <3







Siinä ovat kaikki paikalla olleet nuket



Reppuselkään <3

Nämä kaksi ovat nyt myös parhaat kaverukset, eli Iris ja Judith.




Luna Rosa ja George <3

Joistakin kuvista hämärämpiä versioita:










Heips ja ensikertaan!